sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Raparperi-mansikka-vanilja kakku




Kinuskikissalla oli ihana Vanilja-raparperikakun ohje, josta sovelsin sitten oman ohjeen.

Käytin raparperin tilalla oma tekemää raparperi-mansikkamarmeladia, kun alkuperäisessa ohjeessa raparperit laitetaan uuniin niin laitoin marmeladin jäähtyneen pohjan päälle.Täytteeseen lisäsin hieman vaniljasokeria sekä vaniljatangon sieminiä, kun kaupasta ei löytynyt vaniljajauhetta.

Koristeet ovat sokerimassaa ja tummaa suklaata.


perjantai 22. lokakuuta 2010

Laukku kakku



Tänään tuli tehtyä tälläinen kakku, 14-vuotiaan tytön syntymäpäiville.
Kakussa toivottiin olevan erilaisia laukkuja ja niissä merkkeinä CK, Chanell, Prada yms.

Pienet laukut ovat sokerimassaa samoin kuin päällinen. Laukut ovat noin tulitikku rasian kokoisia, osa jopa pienempiä.
Kakun ympärillä on mustaa nauhaa ja rusetti jotka eivät ole syötäviä.

Sisällä on mansikoista valmistettu mousse.

torstai 21. lokakuuta 2010

Baby shower cake/kakku



Tämä kakku lähti Baby shower kutsuille, tulevasta äidistä on tulossa pienen prinsessan äiti joten kakusta toivottiin vaaleanpunaista ja kimaltelevaa jollakin vauva-aiheisella koristeella.
Koristeen valmistin sokerimassasta ja koristeena vaaleanpunaista glitteriä (syötävää sellaista).
Sisällä vadelmamousse ja päällä kinuski jonka päälle ripottelin myös glitteriä ja luonnossa näytti kimaltelevalta, kuvassa sitä ei ehkä niin huomaa.
Reunat vaaleanpunaiseksi värjättyä Flora vispiä.


Korkokenkä kakku 50-vuotis synttäreille




Tämän kakun tein jo lokakuun alussa, mutta on jäännyt vähän blogin päivittely vähille.
Sain tilaisuuden tehdä 50-vuotis syntymäpäiville kakkua, toiveena oli valkoinen kakku jossa päällä korkokenkä ja kukkia, johonkin pyydettiin laittamaan luku 50 (viisikymmentä) ja se löysi paikkansa kengän koko lapusta. Väreinä toivottiin siis valkoista ja hopeaa ja vähän vihreää.
Sisällä vadelmamousse ja päällä sokerimassa ja Flora vispi pursotukset reunoilla.
Näitä kakkuja tein kaksi kappaletta ja olivat aivan samanlaisia.