keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Äitienpäivän kääretorttu


Äitienpäivä oli jo sunnuntaina, mutta nyt vasta ehdin tämän lisäämään.
Jotta sain äitienpäivänä "kakku" kahvit oli tarjottavat itse valmistettava, joten tälläinen kääretorttu syntyi.
Kaakaolla maustetun kääretorttu pohjan välissä on kermasta, lime-valkosuklaa rahkasta ja valkosuklaa muruista tehty täyte.
Päällä viellä valkosuklaalla raidat ja sokerimassa kukkia.

Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2rkl kaakaojauhetta

Täyte

1 prk Flora Vispiä
1prk Maustettua rahkaa lime-valkosuklaa
Sokeria maun mukaan
valkosuklaata rouhittuna noin 100g

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää siihen kuivat aineet jotka on sekoitettu keskenään.
Sekoita tasaiseksi.
Laita taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteisessa uunissa noin 5-10 min.

Kumoa valmis pohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Vatkaa täytteeseen tuleva Flora vispi vaahdoksi ja lisää siihen maustettu rahka ja mausta sokerilla oman maun mukaan. Lisää lopuksi rouhittu valkosuklaa.

Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja rullaa. Anna kääretortun vetäytyä hetken jääkaapissa.

Koristele, itse koristelin sulatetulla valkosuklaalla ja sokerimassa kukkasilla.

Myöhästyneet Äitienpäivä onnittelut kaikille Äideille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti