Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyydytetyt kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyydytetyt kakut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. lokakuuta 2011

Kuumailmapallo kakku




Erään pariskunnan pitkäainen haave kuumailmapallolla lentämisestä toteutui ihan oikeasti, että myös kakkunakin.

Domino-keksi pohjan päälle tein omena-sitruuna hillokkeen ja siihen päälle vanilja-tuorejuustokakku.
Kuumailmapallo on sokerimassaa.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Karonkka juhlien kakku


Tammikuun lopulla tein jo tämän kakun, mutta kuvan löysin vasta nyt.

Kakussa on digestive-keksi pohja jonka päällä itse keitettyä puolukkahilloa,
Valkoinen kerros on vaniljan makuinen ns. mousse.
Koristeena on lumeen istahtanut alppihiihtäjä, jolla suksetkin viellä jalassa, alppihiihtäjän takana on pikeeristä valmistettuja lumihiutaleita.

Näitä kakkuja tein juhliin kolme kappaletta, joissa vain yhdessä oli alppihiihtäjä ja muissa oli vain pikeeri lumihiutaleita.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Raparperi-mansikka-vanilja kakku




Kinuskikissalla oli ihana Vanilja-raparperikakun ohje, josta sovelsin sitten oman ohjeen.

Käytin raparperin tilalla oma tekemää raparperi-mansikkamarmeladia, kun alkuperäisessa ohjeessa raparperit laitetaan uuniin niin laitoin marmeladin jäähtyneen pohjan päälle.Täytteeseen lisäsin hieman vaniljasokeria sekä vaniljatangon sieminiä, kun kaupasta ei löytynyt vaniljajauhetta.

Koristeet ovat sokerimassaa ja tummaa suklaata.


torstai 16. syyskuuta 2010

Paratiisi-jogurtti kakku


Valion paratiisi-jogurtista tein tälläisen hyytelökakun sunnuntai päivän vieraille.
Pohjana digestive keksejä
ja päällä paratiisi jogurtista, flora vispistä, appelsiinin mehusta ja liivatteista valmistettu mousse.
Päällä värjättyä valkosuklaata ja appelsiini viipaleita.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Mustaherukka-suklaa kakku


Musteherukka-suklaa kakku on valmistettu digestive pohjan päälle, ensin suklaamousse ja siihen hyydytetty mustaherukkamousse päälle.
Reunoilla suklaasta "pitsi"reunat ja ruusut marsipaania.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Raikas hyytelökakku


Tämän hyytelökakun tein lauantai-illan vieraille. Kakussa on vähän mitä kaapista löytyi, mangososetta, sitruuna- ja vaniljarahkaa, Flora vispiä ja sitruunaa ja tietenkin liivatetta.
Keksi pohja on tehty valkosuklaalla päällystetyistä suklaakekseistä.
Näistä aineksista syntyi raikas hyytelökakku.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Lime-valkosuklaa kakku




Veljen avovaimo juhli syntymäpäiviään ja toivomuksesta valmistin lime-valkosuklaa juustokakun, jonka sisällä on kokonaisia vadelmia.
Pääsin kokeilemaan Valion uutta maustettua rahkaa ja siihen kuuluvaa ohjetta jota hieman muuntelin mieleisekseni. Ohje on tässä 12 hengelle, mutta kuvan kakku on tehty n. 30 hengelle
Tässä on oma versioni reseptistä

12 hengelle

pohja
  • 200g Domino keksejä
  • 50g sulatettua voita
Täyte
  • 4 liivatelehteä
  • 2dl Flora vispiä
  • 2prk lime-valkosuklaa rahkaa
  • 2rkl sokeria
  • 1 limen kuoret
  • 1-2 rkl lime mehua
  • n. 100g vadelmia
Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan pohjan kokoinen pala (vuoan koko tälle kakulle 22-24cm) .
Sekoita murustetut keksit ja voisula keskenään ja painele kevyesti vuoan pohjalle leivinpaperin päälle.
Liota liivatteet kylmässä vedessä.
Vatkaa kerma ja lisää joukkoon sokeri, maustettu rahka, limen kuoret.
Viimeisenä lisää lime mehuun sulatetut liivatelehdet ohuena nauhana kerma-rahka seokseen.
Levitä puolet täytteestä pohjan päälle ja lisää jäiset vadelmat sinne tänne lopuksi laita loppu täyte ja tasoita pinta mahdollisimman sileäksi.
Anna hyytyä mielummin seuraavaan päivään.

Lime kiille:
  • 3 liivatelehteä
  • 3dl lime mehua (0,5dl lime mehua ja 0,5dl sokeria, loput vettä)
  • Vihreää elintarvikeväriä
Liota liivatteet kylmässä vedessä. Valmista lime mehu, sekoittamalla sokeri, elintarvikeväri ja vesi sopivan makuiseksi ja väriseksi.
Ota mehusta noin 0,5dl kattilaan ja kiehauta ja lisää siihen liivatteet.
Sekoita ohuena nauhana muun mehun joukkoon. Anna jäähtyä jonka jälkeen lusikan avulla laita kakun päälle.
Anna hyytyä, jonka jälkeen voit koristella mieluisaksi.
Kuvan kakussa on marsipaani narsisseja ja suklaasta tehtyjä pajunoksia näin pääsiäisen kunniaksi.
Pahoittelen, että kuvat eivät ole huippuluokkaa.
Punaiset pisteet kakussa ovat vadelmista lähtenyttä väriä, elikkä ensi kerralla vadelmat viellä syvemmälle jotta eivät päästä väriä.