Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset Piirakat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset Piirakat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. syyskuuta 2010

Sieni-feta piirakka


Syksyn tullessa sienipiirakka on hyvää tarjottavaa vaikka iltapalaksi tai suolaiseksi tarjottavaksi kahvipöytään. Täytteeseen voit laittaa omia lempi sieniäsi.
Meillä tämä piirakka kelpaa lapsillekkin.


Pohja:
Sunnuntain piirakka taikinaa pakaste altaastaasta

Täyte:
Sieniä n. 2,5dl esim. suppilovahveroita, kanttarellejä, herkkusieniä
Pieni sipuli
Pieni punainen paprika
Persiljaa tai ruohosipulia
Mustapippuria
Suolaa
Fetaa n. 100g

Kermaa 2dl
3munaa
Juustoraastetta n. 100-150g
mausteita oman maun mukaan

Painele sulannut piirakka taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Paista sienet, sipuli ja paprika, lisää mausteet (Pippuri, suola ja persilja / ruohosipuli)
ja viimeisenä feta.

Laita sieni seos piirakka pohjan päälle.

Sekoita kerma, munat ja juustoraasteja mausteet ja kaada piirakan päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 30min.

Tarjoa raikkaan salaatin kera.




sunnuntai 5. syyskuuta 2010

3-vuotis synttärit





Viime viikonloppuna meillä juhlittiin kuopuksen 3-vuotis synttäreitä.
Tarjolla oli:
Kinkkuvoileipäkakkua
Sieni-Feta piirakkaa
Karjalanpiirakoita ja munavoita

Mokkapaloja
Lillyn viinereitä
Barbaba kakkua
Keksejä ja karkkeja

Ohjeita laittelen myöhemmin.