Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuleivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuleivät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Ylioppilaan kakkuja





Kesäkuun 4. päivä sai serkku-tyttöni painaa päähänsä valkolakin.
Tälläisia kakkuja tein hänelle.

Lakkikakku, jossa sisällä vadelmamousse ja päällinen sokerimassaa, musta nauha kick-patukkaa.

Kermakakku, jonka sisällä mango-sitruuna täyte ja omenankukat sokerimassaa.

Vanilja-raparperijuustokakku, jossa kukkaset myös sokerimassaa.

Ylioppilas pikkuleivät aprikoosimarmelaadilla.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Täytepikkuleivät


Tällä ohjeella on tullut monesti valmistettua erilaisia pikkuleipiä.

n. 70 kappaletta

200 g margariinia
2dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1 muna
n. 6dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
½dl kermaa

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi, lisää muna samalla vatkaten.
Lisää kuivat aineet, sekoita nopeasti lopuksi lisää kerma ja sekoita tasaiseksi.
Anna taikinan levätä vähintään tunti jääkaapissa (itse pidän yön yli)
Kaulitse ohueksi levyksi ja tee kuviot.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 min.

Jäähtyneet pikkuleivät voi koristella pikeerillä, suklaalla, erilaisilla strösseleillä, tomusokerilla tai sokerilla, mistä vain itse tykkää.
Pikkuleivät voi myös täyttää esim. vadelmamarmeladilla ja laittaa kaksi päällekkäin.

Kuvan pikkuleivissä vadelmamarmeladia välissä, vaaleanpunaiseksi värjättyä pikeeriä päällä ja kaksi suklaa raitaa sekä marsipaani kukkaset.

Kaneliässät


Kaneliässät

125g pehmeää margariinia
3dl sokeria
3 munaa
1tl kanelia
7dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Pinnalle:
½dl sokeria
2-3tl kanelia

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri.
Sekoita munat joukkoon.
Lisää kaneli, jauhot ja leivinjauhe ja sekoita.
Pyörittele taikinasta sormen paksuinen tanko. Leikkaa 5 cm:n mittaisiin pätkiin ja pyörittele ne kaneli-sokeriseoksessa lautasella.
Taivuta ässiksi ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 min.



torstai 29. huhtikuuta 2010

Herrasväen pikkuleivät


200g margariinia tai voita
1dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
1/2tl leivinjauhetta

vadelmahilloa
sokeria/tomusokeria

Vaahdota margariini ja sokeria kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.
Kääri taikina kelmuun ja anna jäähtyä hetken jääkaapissa.

Kaulitse taikina ja ota muotilla haluamiasi kuvioita.
Paista uunin keskiosassa noin 8-10 min.
Nosta pikkuleivät jäähtymään ritilälle ja laita pikkuleivälle vadelmahilloa ja toinen pikkuleipä päälle.
Pyörittele pikkuleivät sokerissa tai sirottele tomusokeria päälle.